(Ilta-Sanomat 07.03.2005)

Vakavasta sairaudesta toipunut Robin Hull haastaa tänään snookerin kuninkaan.

 

Vuosi 1992. Suomen Robin Hull voittaa Bruneissa snookerin alle 21-vuotiaiden maailmanmestaruuden ja päättää siirtyä lajin ammattilaissarjaan. Jo ensimmäinen vuosi lupaa hyvää. Hull on kauden lopussa toiseksi parhaiten sijoittunut tulokas.

Parin nousujohteisen kauden jälkeen kuitenkin tulee seinä vastaan. Ranking jämähtää vuosiksi 130 sijan tietämille. Vuosituhannen vaihteessa satasen rajapyykki viimein rikkoutuu, ja vuonna 2003 Hull nousee listalla jo sijalle 32.

Kaiken piti olla valmista ja tien snookerin terävimmälle huipulle auki. Mutta.

Kohtalo puuttui peliin. Robin Hullin elämän tärkein ottelu siirtyi pelattavaksi vihreän veran ulkopuolelle; kilpirauhaseen iskenyt sitkeä virus kirjaimellisesti kaatoi miehen ja unelman.

Tasapainoaistista lähti 85 prosenttia, jalat eivät kantaneet ja koko vartalosta katosi tunto. Nuoren urheilijan sydämeen tuli vakavia rytmihäiriöitä, pumppu hakkasi 150 – 180 kertaa minuutissa. Taistelu sairautta vastaan kesti lähes vuoden. Samassa ryhmässä aivohalvaus- ja veritulppapotilaiden kanssa piti opettaa aivoja ottamaan vastaan ja käsittelemään ääreishermoston välittämät viestit. Snookeria oli turha edes ajatella.

– En pystynyt esimerkiksi tarkentamaan katsetta ollenkaan. Silmät vaan väpätti ja päässä heitti niin paljon, että oksensin, kun yritin katsoa eteenpäin.

Henkien taistelut

Nyt, keväällä 2005, urheilija on palannut snookerpöydän ääreen. Syksy meni kadonnutta tuntumaa hakiessa, ja ranking on vajonnut sijalle 52. Takana on viisi turnausta, joissa kaikissa tie on katkennut jo karsintavaiheeseen. Haastattelupaikalla, Uxbridgen snooker-klubilla Länsi-Lontoossa, Robin Hull ei silti manaa huonoa alkukauttaan, vaan äänessä kuuluu voittajan päättäväisyys. Aika ajoin miehen otsanahka rypistyy poimuille, vihreissä silmissä palaa tappajan katse.

– Viimeisen vuoden aikana olen huomannut, kuinka nopeasti asiat muuttuvat, koko elämä voi tehdä täyskäännöksen. Nyt on kiva taas pelata, ja olen todella nauttinut siitä.

Snooker on Englannissa toiseksi katsotuin urheilulaji heti jalkapallon jälkeen. Pelin kiistaton kuningas on skotlantilainen Stephen Hendry, nykyinen maailmanlistan kakkonen, joka on hallinnut lajia 90-luvlta lähtien. Mies on voittanut urallaan muun muassa seitsemän maailmanmestaruutta ja tienannut palkintorahaa yli kahdeksan miljoonaa puntaa, eli yli 11,5 miljoonaa euroa.

Eilen alkaneen Irish Masters –turnauksen pääsarjan avauskierroksella Hendryä vastaan astelee ammattilaissarjan ainoa pohjoismainen pelaaja, Robin Hull. Hendry on ennakkoon selvä suosikki, mutta Hull ei kuvia kumarra.

– Ei siinä mitään ihmeellistä ole, ihmisiä ne huippukaveritkin vain ovat. Tasollisesti ero on erittäin pieni, kaikki pelaajat ovat voitettavissa”, huipulle palannut taistelija lataa.

Varmuus puuttuu vielä

Snooker-ammattilaiselle suoritusvarmuus on sama asia kuin maantiepyöräilijälle huippukunto. Kisapaineen allakin pitää sulkea vastustaja pois ajatuksista ja pelata vain pöytää vastaan. Robinin vahvin ase on break building eli lyöntisarjan rakentaminen. Maksimibreikki (147 pistettä) on harjoituksissa onnistunut liki sata kertaa, kilpailuissa paras sarja on 145.

Maailmanlistalla mies uskoo vielä vakaasti nousevansa sijoille 9 – 16. Kaikki edellytykset lajin terävimpään kärkeen ovat yhä olemassa.

– Tällä tasolla pelattaessa voitot tehdään 80-prosenttisesti henkisellä tasolla. Mä oon joutunut rakentamaan koko homman uudestaan puolessa vuodessa, joten varmuus ja rutiini eivät ole vielä samalla tasolla kuin ennen sairastumista, Hull sanoo.

Mutta harjoittelu on uomissaan ja tekniikka toimii. Tarvitaan vain lisää kilpailuja; vastustajat pitää saada vapisemaan kehon kielellä.

-Rutiini on isoin ase henkisellä puolella, sen varaan voi turvata koko ajan. Aina sama homma, sama rytmi, kaikki hyvin.

Teksti ja kuva: Peter Tammenheimo